Diagnostisella ultraäänilaitteella toteutettavan kuvauksen tyypillisin käyttöalue on ultraäänitutkimus, jossa radiologi kuvaa pehmytkudoksia ja kirjoittaa löydösten perusteella lausunnon. Ultraäänikuvauksen käyttö on lisääntymässä myös muiden terveydenhuollon ammattiryhmien keskuudessa. Fysioterapeuttinen ultraäänikuvaus on diagnostisella ultraäänilaitteella toteutettavaa tuki- ja liikuntaelimistön kudosten kuvantamista, jota käytetään fysioterapeuttisiin tarpeisiin. Australiassa yli 60 % fysioterapeuteista on saanut koulutusta ultraäänikuvauksen käytöstä, jota tyypillisimmin sovelletaan lihastoiminnan tutkimiseen ja harjoitteluun.
Ultraäänilaite
Käytössäni oleva ultraäänilaite on mallia: Alpinion E-cube 7i (12/2016). Kannettavan (7,7kg) ominaisuutensa vuoksi kuvantaminen voidaan toteuttaa eri paikoissa. Laite sisältää useita kuvan säätömahdollisuuksia ja ominaisuuksia, kuten: spatial compounding, live dual, extended view, virtual convex ja colour/power Doppler. Anturit sisältävät uutta ”single crystal” teknologiaa, joka parantaa erottelukykyä (resoluutio) ja syvyysvaikutusta (penetraatio). Anturivalikoimaan kuuluvat lineaarianturi (12MHz), konveksi anturi (4,5MHz) ja korkean resoluution (15MHz) omaava pienikokoinen pinta-anturi ”hockey stick”. Tulostinmahdollisuudet: USB tai Sony UP-D897 tulostin.
Ultraäänikuvauksen suorittaminen
Ultraäänikuvauksessa n. tulitikkuaskin kokoinen äänipää asetetaan ihokontaktiin geelin toimiessa väliaineena. Eri kudokset ja näiden rajapinnat heijastavat ultraääntä eri tavoin, minkä vuoksi takaisin palaavasta ultraäänestä voidaan muodostaa kuva. Ultraäänikuvaus on turvallista, koska se ei tuota haitallista ionisoivaa säteilyä. Kuvaus ei tuota minkäänlaista kipua.
Mitä ultraäänellä voidaan nähdä?
Tuki- ja liikuntaelimistön ultraäänikuvaus kohdistuu pehmytkudoksiin ja luiden pintaan. Luun takana olevia rakenteita ei ultraäänellä nähdä kuten ei myöskään suurempien, ilmaa sisältävien alueiden taakse (tyhjä virtsarakko, keuhkot, suolisto). Syvemmällä olevat rakenteet näkyvät useista heijastuspinnoista johtuen heikommin. Esimerkiksi reiden syvät lihakset ovat kuitenkin yleensä kohtalaisen selkeästi kuvattavissa, mikäli käytetään hyvää laitetta ja matalataajuista äänipäätä. Nivelten sisällä olevien rakenteiden kuvaamisessa käytetään yleensä magneettikuvausta (MRI), mutta esim. osa polven etummaisesta ristisiteestä, nivelkierukasta, reisiluun nivelrustosta ja olkapään labrumista nähdään myös ultraäänellä.
Kuvan laatuun vaikuttavat monet tekijät. Halvimmat ultraäänilaitteet maksavat muutamia tuhansia, mutta kalleimmissa laitteessa pelkän äänipään hinta voi olla 30 000€. Niinpä jo pelkästään laitteisto tuo eroja kuvien laatuun. Ultraäänilaitteiden tekniikka on kehittynyt nopeasti ja tänä päivänä uusilla hyvälaatuisella laitteella otetun ultraäänikuvan tarkkuus on kilpailukykyinen magneettikuvaan verrattuna esim. olkapään kiertäjäkalvosimen jänteiden osalta.
Ultraäänen kulku kudoksissa aiheuttaa vääristymiä (artefaktoja), jotka voivat vaikeuttaa kuvan tulintaa. Kuvausteknisesti pelkästään äänipään kallistaminen n. 5 astetta pois kohtisuorasta, saattaa tuoda tummakaikuisena esim. repeämään sopivan löydöksen tai geelin niukkuudesta johtuva heikkokaikuisuus voi sopia kudoksen rappeutumiseen. Anisotropiaa, eli heijastuksen riippuvuutta kuvauskulmasta, voidaan tosin käyttää hyväksikin. Tällöin halutaan lisätä kuvattavan rakenteen suhteen kontrastia yhtä kirkkaana näkyvän ympäristön kanssa.
Rasvakerroksen paksuus, rakenteiden ominaisuudet, kohteen syvyys ja äänipään taajuus suhteessa kuvattavan kohteen syvyyteen ovat myös esimerkkejä näkyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Esim. paksun rasvakerroksen alla olevista syvistä vatsalihaksista ei aina saada täysin selkeää kuvaa mikäli lihakset ovat käyttämättömyyttään sidekudoksistuneet ja rasvoittuneet. Myös tietyntyyppiset patologiset kudosmuutokset, kuten repeämät, voivat tehdä kuvasta vaikeammin hahmotettavan.
Esimerkkejä eri kudosrakenteiden ultraäänikuvista:
Lihas: Terve lihas näkyy kuvassa suhteellisen tummana rakenteena. Lihas koostuu lähinnä lihas-säikeistä ja kirkkaana näkyvistä sidekudos-säikeistä. Lihas näkyy nivelsidettä tummempana, koska lihaksen sidekudoksisuus on vähäisempää ja nesteen (veren) määrä on suurempi.
Nivelside: Terve nivelside on suhteellisen kirkas. Säikeet ovat yhdensuuntaiset ja säännölliset. Tervettä nivelsidettä on toisinaan vaikea erottaa nivelkapselista ja muista sidekudosrakenteista.
Jänne: Terve jänne on muodoltaan tasainen, joskin jänne voi leventyä tai kaventua jänteestä riippuen. Poikittaiskuvassa jänne näkyy hieman pistemäisenä. Pitkittäiskuvassa säikeet näkyvät tasaisena, samaan suuntaan kulkevana ja symmetrisen kirkkaina. Jännetupellisen jänteen ympärillä voi näkyä hyvin pieni määrä nestettä, joka ilmenee kuvassa mustana.
Luu: Luun pinta näkyy ultraäänikuvassa kirkkaana ja terveenä muodoltaan kyseiselle luulle tyypillisenä. Luun sisällä olevia vaurioita ei voida nähdä, mutta pinnassa olevat muutokset murtumineen näkyvät ultraäänikuvassa.
Nivelrusto: Luun pinnalla nivelessä oleva ohut rustokerros näkyy kuvassa mustana, pinnaltaan tasaisena. Terveenä rustokerros on symmetrinen ja paksuudeltaan normaali.
Hermo: Hermo muodostuu heikkokaikuisina näkyvistä säikeistä ja kirkkaana näkyvästä sidekudoksesta. Hermosyykimput ja niitä ympäröivä sidekudos (endoneurum) muodostavat tarkoilla laitteilla poikittain kuvattuna vaaleahkon, pistemäisen näkymän. Hermo näkyy yleensä tummana näkyvän lihaksen vieressä vaaleana, mutta kirkkaan luun vieressä tummempana rakenteena. Etenkin pieniä hermorunkoja saattaa olla vaikea erottaa ympärillä olevista rakenteista.
Limapussi: Terve limapussi sisältää hyvin pienen määrän nestettä, joka näkyy kuvassa mustana, jos on näkyäkseen. Tervettä limapussia saattaa olla vaikea havaita kuvasta, mutta ärsytyksen aiheuttaman nesteen kerääntymisen vuoksi limapussi voi erottua hyvin. Myös kroonisen tulehduksen aiheuttaman sidekudoksistumisen myötä huonovointinen limapussi on helpommin nähtävissä.
Verisuoni: Verisuonia kuvataan yleensä kaksiulotteisella (B-Mode) ja doppler menetelmällä. Väridoppler osoittaa anturista poispäin tai anturiin päin tulevan (veren) liikkeen eri väreillä. Dopplerilla voidaan havaita myös kudosvaurion seurauksena muodostunut neovaskularisaatio, eli uudisverisuonitus, joka on merkki käynnissä olevasta paranemisprosessista. Dopplerin avulla voidaan arvioida mm. kudoksen tulehduksellista tilaa.
Ultraäänikuvauksen käyttöalueita fysioterapiassa
Fysioterapeutti voi käyttää ultraäänikuvausta seuraaviin tarkoituksiin:
- Rakenteiden paikallistaminen ja anatomian opettaminen
- Lihastoiminnan tutkiminen ja harjoittelu
- Liikkeessä tapahtuvan toiminnan tutkiminen
- Rakenteen, koon ja muodon toteaminen (morfologia)
- Kudosvaurioihin tutustuminen ja paranemisen seuranta (patologia)
Rakenteiden paikallistaminen ja anatomian opettaminen:
Ultraääni on loistava työväline rakenteiden täsmälliseen paikantamiseen. Väitöskirjassa fysioterapeuttiopiskelijoiden lonkan alueen tunnustelutarkkuus lisääntyi ultraäänen myötä merkittävästi enemmän kuin opiskelijoilla, jotka harjoittelivat ilman ultraäänilaitetta. Ultraääntä voidaan käyttää myös anatomian opettamiseen. Kyseessä olevan rakenteen näkeminen voi olla fysioterapiaa selkiyttävää ja motivoivaa.
Lihastoiminnan tutkiminen ja harjoittelu:
Fysioterapeuttisen ultraäänikuvauksen käytetyin osa-alue liittyy lihastoiminnan tutkimiseen ja harjoitteluun. Ultraäänellä voidaan reaaliaikaisesti nähdä lihaksen supistuminen, mikä auttaa kohdistamaan harjoittelun haluttuun lihakseen. Tarkasti kohdennettu harjoittelu on ominaista mm. Kinetic Control –konseptissa, jossa liikkeitä tehdään hallitusti, ilman kompensaationa toimivien lihasten työskentelyä ja liikkeen karkaamista naapuriniveleen. Syvien lihasten aktivoitumisviiveessä kyse on yleensä sekunnin murto-osista, mikä tekee ultraäänestä korvaamattoman apuvälineen niin lihastoiminnan tutkimisessa kuin harjoittelussakin. Alla kolme esimerkkiä tyypillisistä kuvauskohteista:
Transversus abduminis eli poikittainen vatsalihas (TRA) huolehtii keskivartalon tuesta. Selkäkipujaksoon liittyy usein häiriöt TRA-lihaksen toiminnassa, kuten viivästyneessä aktivoitumisessa. Ideaalisesti tutkittava kykenee supistamaan TRA-lihaksen selektiivisesti ilman että päällimmäiset vatsalihakset aktivoituvat. Lihaksen tulee kyetä myös rentoutumaan ja toistamaan supistuksia ilman päällimmäisten vatsalihasten aktivoitumista.
Multifidus on selän ojentajalihaksiin kuuluva lihasryhmä, joka kulkee selkärangan vieressä. Multifidus lihaksen aktivoituminen on tärkeää paitsi selkärangan ojentamisen vuoksi, myös tukea antavan roolinsa vuoksi. Lihas vastaa alaselässä huomattavassa määrin nivelen tuesta. Selkäkipuun liittyy usein huono Multifidus -lihasten aktivaatio kipualueella mm. siitä syystä, että kipu heikentää lihaksen aktivoitumista.
Lantionpohjan lihakset mm. estävät virtsankarkailua ja osallistuvat keskivartalon tukemiseen. Virtsan pidätyskyvyn ongelmista kärsii naisista noin viidennes. Toiminnanhäiriöön liittyy usein lihasten vaikeus aktivoitua, toisinaan rentoutua. Lantionpohjan lihaksia voidaan kuvata navan alapuolelta, häpyluun yläpuolelta virtsarakon ollessa täysi. Fysioterapeutti opettaa lihasten aktivoitumista käyttämällä eri strategioita, kuten käskyä painaa istuinkyhmyt yhteen, vetää niitä ylöspäin ym. Eri tavoista aktivoida lihas, valitaan parhaiten toimiva keino ja harjoitella sitä kuvaruudulla näkyvän reaaliaikaisen palautteen kera.
Liikkeessä tapahtuvan toiminnan tutkiminen:
Ultraääntä voidaan käyttää myös eri rakenteiden toiminnan arviointiin nivelen liikkeessä. Näin voidaan arvioida esim. olkapään loitonnuksessa tapahtuvaa Supraspinatus jänteen liukumista lapaluun Acromionin ja olkaluun välissä, johon liittyy yksi tyypillisimmistä olkapäähän kohdistuvista ongelmista ja leikkausaiheista. Liikkeen avulla voidaan arvioida myös nivelsiteiden antamaa tukea. Niin ikään polven nivelkierukan liukumista tai erilaisten naksumisten alkuperää, kuten reiden ulkosivulla olevan IT-kalvon kivuliasta siirtymistä reisiluun nivelnastan yli (runners knee) voidaan tutkia ultraäänellä. Liikkeen aiheuttama vierekkäisten sidekudosrakenteiden liukuminen toisiinsa nähden ja siten kiinnikemuodostus voi myös olla arvioinnin kohteena. Anturilla painaminen (sonopalpaatio) voi puolestaan antaa tietoa kudoksen ominaisuudesta. Esim. laskimotukoksen mahdollisuutta arvioidaan kompressoimalla äänipäällä verisuonta. Oheisessa videossa sonopalpaatio paljastaa takareiden Semitendinosus lihaksen ympärillä olevan lihaskalvon vaurion. Tämä ei tulisi esiin magneettikuvauksessa tai passiivisessa ultraäänikuvauksessa.
Rakenteen, koon ja muodon toteaminen (morfologia):
Kudosrakenteiden koko voidaan mitata ultraäänilaitteella millintarkasti. Puolierot lihasmassan koossa saattaa olla merkki yksipuoleisesta kuormituksesta tai ongelmasta hermo-lihasjärjestelmän toiminnassa. Lihaksen poikkipinta-ala määrittää suuresti lihasvoiman suuruuden.
Kudosvaurioihin tutustuminen ja paranemisen seuranta (patologia):
Ultraäänen antama informaatio kudoksen patologiasta, eli sairaasta kudoksesta:
- auttaa hoitotavoitteiden laatimisessa
- auttaa hoitomenetelmien valinnassa
- auttaa hoidon vaikutuksen arvioinnissa
- auttaa harjoitusohjelman laatimisessa
- antaa tietoa vaurioista joiden osalta on aiheellista kääntyä lääkärin puoleen
Ihonpinnan alle kurkistaminen ultraäänen avulla, antaa fysioterapeutille todellisen kuvan kudoksen terveydentilasta siltä osin kun ”rahkeet” (ammattitaito ja laitteisto) riittävät ja ultraääni kuvausmenetelmänä antaa myöden. Fysioterapeutti tutkii kudoksia ultraäänellä sen vuoksi, että hän saisi käsityksen potilaan tilanteesta voidakseen hoitaa häntä mahdollisimman hyvin. Kuvauksesta mahdollisesti saatava tieto patologian paikasta, tyypistä ja asteesta saattaa auttaa hoitotavoitteiden laatimisessa, hoitomenetelmien valinnassa ja harjoitusohjelman laatimisessa.
Kaikki potilaat eivät tule fysioterapeutille lääkärin kautta ja ovat siksi ilman diagnoosia. Toisinaan lähete on vanha ja diagnoosi on jäänyt vanhaksi tilanteen edetessä, kuten esim. säären sisäsivun ärsytys on saattanut muuttua sääriluun rasitusmurtumaksi. Myös diagnoosi on joskus epätarkka, etenkin jos se tehdään ilman radiologisia tutkimuksia (esim. Syndroma Rotator Cuff). Nämä ovat esimerkkejä tilanteista joissa ultraäänikuvaus saattaa tuoda hyödyllistä tietoa muun fysioterapeuttisen tutkimisen lisänä.
Fysioterapeutti ei laadi diagnoosia, mutta löydösten kuvaileminen ja fysioterapeutin oma tulkinta (itsellään pitämä tieto) antavat liikkumavaraa auttaa potilasta. Esim. ultraäänikoulutuksessa saatujen oppien mukaisesti voidaan kuvata kivulias polven takaosa ja havaita suuri yhtenäinen (väridoppler negatiivinen) musta alue, jonka ”kaula” sijaitsee Semimembranosus- ja Gastrocnemius lihasten välissä. Fysioterapeutti voi todeta mustan alueen sopivan nestekertymään ja mainita Bakersin kystan sijaitsevan Semimembranousus- ja Gastrocnemius lihasten välissä.
Kuvauksiin liittyvä virhetulkintojen mahdollisuus ja löydösten ylitulkitsemisen riski on tietenkin pidettävä mielessä. Kudosten terveydentilaan tutustumisessa ei ole kyse vain patologian havaitsemista, vaan myös terveen kudoksen toteamista. Käytännössä fysioterapian kannalta on usein riittävää nähdä ovatko rakenteet ehjät ja näyttääkö tilanne rauhalliselta. Diagnoosin laatiminen patologian tarkkoine määrittelyineen ja lausuntoineen on radiologin tehtävä.
Kun lääkäri on diagnostisoinut pehmytkudosvaurion, fysioterapeutti voi seurata ultraäänellä kudoksen paranemista, kuten nestekertymän vähentymistä. Tämä on tärkeää varsinkin lihasrevähtymissä, jossa lihas voi olla toiminnallisesti kunnossa, mutta rakenteellisesti silti vielä heikko. Todellista lihasvaurion paranemisvauhtia ei voida ilman kuvaa varmuudella tietää, koska paraneminen on yksilöllistä ja repeämispaikasta riippuvaa. Viivästynyt paraneminen altistaa uudelleenrepeämiselle etenkin siinä vaiheessa kun lihasta voidaan kivutta käyttää. Esim. Englannin valioliigapelaajien kohdalla takareiden uudelleenrepeämien esiintyvyysprosenteiksi on mainittu 12 – 48 %. Fysioterapeutti voi seurata ultraäänellä kudoksen paranemista intensiivisesti, esim. jokaisen käynnin yhteydessä. Aikaa kuvaukseen kuluu vain muutama minuutti, jonka vuoksi kuvauksen toteuttaminen ei ole kustannuskysymys (toki hinnoittelutavasta riippuen). Paranemisvauhdin toteamisesta on apua niin fysioterapeutille, urheilijalle kuin valmentajallekin.
Nykytilaa osoittava ultraäänitutkimus voi myös antaa fysioterapeutille aiheen ohjata potilas lääkärin luo. Ultraääni saattaa tuoda esiin myös yllätyksellistä tietoa, jonka suhteen on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Vain kaksi viikkoa laitteen hankkimisesta havaitsin laajentuneen vatsa-aortan, joka radiologin suorittamassa ultraäänitutkimuksessa osoittautui seurantaa vaativaksi. Ultraäänikuva voi auttaa lääkäriä hänen omassa työssään. Mikäli potilas esim. mainitsee menevänsä akillesjännekivun vuoksi lääkäriin ottamaan kortisonipistosta, fysioterapeutti voi antaa mukaan ultraäänikuvan jossa näkyy jänteen osarepeämä. Akillesjänteen repeämissä ei käytetä kortisonia lisärepeämä -riskin vuoksi.
Mistä ammattitaito?
Ultraäänikuvauksen käytännönläheisen luonteen vuoksi lähiopetuksesta on suurta hyötyä, etenkin opiskelun alkuvaiheessa. Suomessa fysioterapeuteille suunnattua ultraäänikoulutusta järjestettiin 2014 kolmessa ammattikorkeakoulussa. Täydennyskoulutuksena tarjolla on viime vuosina ollut myös kursseja, joiden keskiössä on ollut rakenteiden paikantaminen, toiminnan arviointi ja terapeuttinen harjoittelu ultraäänen avustamana. Lahden Ammattikorkeakoulussa 2014 järjestetyn koulutuksen teemoja olivat mm: ”Kuinka paksu on Trapezius –lihas, miten Subscapularis lihas kiertyy Humeruksen ympäri, mistä Transversus Abdominis -lihas kannattaa palpoida, millainen on Tractus Iliotibialis, mille faskiat näyttää ja miten ne liukuvat, missä asennossa lihas supistuu tehokkaasti, millainen on rento lihas, mille Distasis Recti tai Femoralis valtimo näyttää ultraäänessä ja kuinka paljon Medianus hermo liukuu?”.
Ultraäänikuvauksen rooli fysioterapiassa vaihtelee maittain, mikä osittain selittää koulutussisällön eroavaisuudet eri maissa. Tanskassa fysioterapeutti voi tehdä tutkimukseen perustuvaa sairauden määrittelyä niin ultraäänikuvaukseen perustuen kuin ilmankin, kun Suomessa pelkästään tämän tekstikappaleen lukeminen saattaa nostaa verenpainetta. Ulkomailla patologiaa sisältävää ultraäänikoulutusta on tarjolla runsaasti. Esim. Lontoossa toimivan Sports medicine ultrtasound groupin järjestämällä peruskurssilla kuvattiin tyypillisiä urheiluvammoihin liittyviä rakenteita läpi. Jatkokurssilla perehdyttiin eri kudosten (lihas, jänne, nivelside, hermo) vaurioihin ja paranemisprosessissa esiintyviin muutoksiin. Euroopan Reumatologiyhteisön (EULAR) järjestämällä ultraäänikuvauksen peruskurssilla aiheena oli raajojen nivelten systemaattinen kuvantaminen. Jatkokurssilla opeteltiin tunnistamaan erityisesti reumatauteihin liittyviä patologisia tiloja, kuten nivelen tulehdus, tenosynoviitti, entesopatia, jänteen tulehdus, repeämä ja rappeutuma, jänteen sijoiltaanmeno, dactyliitti, pinne, luun eroosio, luupiikki, ganglia, kystat ja nivelruston vauriot, nivelten sisäiset- ja ulkoiset mikrokristallikertymät ja pehmytkudosten kalkkeutumat. Kurssilla myös harjoiteltiin Doppler kuvausta ja injektioiden antamista ultraääniohjatusti. Koulutusmahdollisuudet paranevat 2017 myös Suomessa Metropolia ammattikorkeakoulun aloitettua pitempikestoisen, fysioterapeuteille räätälöidyn ultraäänikoulutusohjelman. Järjestän myös itse tuki- ja liikuntaelimistön ultraäänikoulutusta Tampereella tai osallistujan halutessa myös työpaikalla. Lisätietoa: sonografia.fi/koulutus
Ultraäänikuvaukseen liittyvä kirjallisuus on runsasta. Laitekehityksen myötä kuvat ovat tulleet tarkemmiksi ja uudet kirjat voivat sisältää myös DVD levyn tai verkkotunnukset kuvia ja videoita varten. Myös verkkokoulutus kuvapankkeineen tuovat mahdollisuuksia opiskella aihetta, joten ammattitaidon hankkimiseksi on käytettävissä useita eri väyliä.
Silti ammattitaitoinen ultraäänikuvaus vaatii runsaasti kokemusta. Radiologian koulutusohjelman kesto on n. 6 vuotta. Uudet ja erikoistuvat radiologit arvioivat itsenäisen, vatsan kuvantamisen vaativan 3-6kk:n täyspäiväisen opiskelun, jonka jälkeen oppimiskäyrä on korkealla vielä vuoden ajan. Tämän jälkeen oppimista tapahtuu hitaammin. Virhetulkintoja voidaan tehdä vielä 150 valvotusti suoritetun tutkimuksen jälkeen. Fysioterapian kannalta keskeinen kuvantamistaito on toki helpommin opittavissa. Hyvä laite ja konsultaatiomahdollisuus edistävät oppimista.
Kirjallisuutta:
- Practical Musculoskeletal Ultrasound. Eugene McNally, 2014 Elsevier
- Fundamentals of Musculoskeletal Ultrasound. Jon A. Jakobson, 2013 Elsevier, Saunders
- Vascular Ultrasound: How, Why and When. Abigail Thrush, Timothy Hartshorne, 2009 Elsevier
- Ultrasound of the Musculoskeletal System (Medical Radiology / Diagnostic Imaging). Stefano Bianchi, Carlo Martinoli, 2007 Springer
- Ultrasound Imaging for Rehabilitation of the Lumbopelvic Reg: A Clinical Approach. Jackie L Whittaker, 2007 Churchill Livingstone, Elsevier
- Diagnostic Imaging: Ultrasound. Anil T. Ahuja, K. T. Wong, 2007 Elsevier
- Ultrasound as a tool for teaching, evaluating and retraining muscle recruiment. Heiskanen J, 3/2012 Sound Effects
- Visuaalisen palautteen vaikutus fysioterapiaopiskelijoiden palpaatiotaitojen tarkkuuteen lonkan alueen lihaksistossa: satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. Rovamo S, 2012 Jyväskylän Yliopisto
Linkkejä:
- Sonografia.fi
- Sports Medicine Ultrasound Group
- European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology
- European Society of Musculoskeletal Radiology
- European Society of Radiology
- American Institute of Ultrasound in Medicine
- Ultrasoundpaedia
- Musculoskeletal Ultrasound
- Ultrasoundcases.info
Opinnäytetöitä:
- Lumbopelvisen alueen stabiliteetti sivutasapaino-liikkeessä Harjoitussuosituksia voimistelijoiden valmennuksen tueksi – Linkoneva T, Niemi E 2012
- Mitä silmäte ei nää, sen sormet ymmärtää – Sonopalpaatio-koulutuksen merkitys keskivartalon syvien tukilihasten palpointituloksiin – Huhtanen R, Kosonen L 2013
- Selvitys ultraäänen käytöstä reisiamputoidun tutkimisessa apuvälinetekniikan alalla – Hakala SK 2014
- Toiminnallisuudesta uutta lantionpohjan lihasten harjoitteluun – Kätilöopiston sairaalan harjoitusohjelman vaikutuksia nuorilla, terveillä naisilla – Muurinen J, Vuolle S 2012
- Suorien vatsalihasten erkaantuma ja vatsalihasharjoitteet synnyttäneillä naisilla : opas Naistenklinikan ja Kätilöopiston sairaalan fysioterapeuteille – Camut M, Rissanen I 2012