Yleistä
Lymfaterapia on turvotuksen poistamiseen tarkoitettu hoitomenetelmä. Manuaalisessa lymfahieronnassa kudosturvotusta ohjataan tarkoituksenmukaisella, kevyellä käsittelyllä kohti imusolmukkeita, joissa neste puhdistuu ennen kulkeutumista takaisin verenkiertoon. Lymfaterapiaa käytetään erityisesti tilanteissa, joissa imusuoniston kuljetuskapasiteetti on kroonisesti laskenut esim. imusolmukkeiden poiston, kasvainten, sädehoidon tai synnynnäisten tekijöiden seurauksena. Lymfaterapiaa käytetään myös pehmytkudosvammojen ja leikkausten jälkeisen turvotuksen hoitoon. Raajaturvotuksissa lymfaterapiaan liitetään yleensä kompressiosidos. Lymfaterapiaan kuuluvia alueita ovat myös ihonhoito, liikehoito ja neuvonta. KELA korvaa osan lymfaterapiahoidosta tietyin edellytyksin, mutta lymfaterapiaa voidaan toteuttaa myös ilman lähetettä. Muita turvotuksen hoitokeinoja ovat mm. LPG ja kinesioteippaus.
Lymfaterapian käyttöaiheita
Lymfaterapian käyttöaiheita ovat mm:
- imusuoniston synnynnäiset häiriöt
- lipödeema
- syöpä (kasvain, leikkaus, imusolmukkeiden poisto, sädehoito)
- laskimovajaatoiminta
- tulehdukselliset reumasairaudet
- palovammat
- fibromyalgia
- säärihaavat
- raskauden aikainen turvotus
- leikkaukset ja tapaturmat
- ylirasitusvammat
- hermokudoksen ärsytystilat
- migreeni
- neurologiset sairaudet
- stressi
- toiminnalliset turvotukset
- verenpurkaumat
Lymfaterapian vasta-aiheita
Manuaalisen lymfaterapian yleiset vasta-aiheet:
- Patogeeniset tulehdukset (bakteeri, virus, sieni)
- Vaikea tai hoitamaton sydämen vajaatoiminta
Ehdottomat:
- Valtimoverenkierron ahtaus
- Kardiaaliödeema
- Ruusu
Suhteelliset:
- Korkea valtimoverenpaine
- Sydämen rytmihäiriöt
- Sepelvaltimotauti
- Skleroderma
- RSD
Anatomia ja Fysiologia
Imukudos
Imukudosta eli lymfaattista kudosta on lähes kaikkialla elimistössä. Ihon pintaosista, keskushermostossa sekä tietyistä osista luustoa ja lihaksistoa imusuonet puuttuvat. Näistäkin soluvälineste pääsee etenemään kohti imuteitä. Lymfaattisia elimiä ovat nielurisat, imusolmukkeet, luuydin, kateenkorva, perna, suolen ja hengitysteiden limakalvot. Kaikelle imukudokselle ovat ominaisia imusolut eli lymfosyytit. Imukudoksella on elintärkeä rooli immuunipuolustuksessa. Imukudos huolehtii mm. valkosolujen valmistamisesta, jotka puolestaan toimivat mm. taudinaiheuttajien (antigeenien) tunnistamisessa ja tuhoamisessa. Valkosolut myös houkuttelevat paikalle muita soluja tai aktivoivat muita puolustusjärjestelmiä joilla tuhotaan taudinaiheuttajia (esim. komplementtireaktio). Imusolmukkeiden lukumäärä on n. 600-700. Niiden koko vaihtelee aikuisilla 0,2-3cm:n välillä. Terveitä imusolmukkeita ei yleensä käsillä tunnustellen eroteta rasvakudoksen seasta, mutta niiden laajentuessa esim. infektion tai kestävyysharjoittelun seurauksena, imusolmukkeita voidaan käsilläkin tuntea.
Verenkiertojärjestelmä ja imunestekierto
Sydämen vasen kammio pumppaa verta valtimoon terveellä aikuisella levossa n. 5 l/min. Veressä olevia aineita pääsee hiusverisuonista (kapillaareista) soluvälitilaan ja edelleen soluun. Veri palaa hiusverisuonen jälkeen laskimoita pitkin sydämen oikeaan eteiseen ja edelleen oikean kammion, keuhkovaltimoiden ja laskimoiden kautta sydämen vasempaan eteiseen ja vasempaan kammioon. Laskimopaluu ei toteudu pelkästään sydämen aiheuttaman pumppauksen ansiosta, vaan avuksi tarvitaan muita mekanismeja. Laskimoissa olevat läpät antavat suunnan verenkierrolle ja estävät takaisinvirtausta. Lihaksen supistuminen puristaa suonen yhteen, jolloin veri siirtyy eteenpäin (vrt. vesiletkun päälle astuminen). Palleahengitys sisäänhengitysvaiheessa aiheuttaa rintakehään alipaineen, mikä tehostaa veren palaamista sydämeen. Lisäksi asento vaikuttaa laskimopaluuseen niin, että oltaessa pystyasennossa, sydämen yläpuolelta veri tulee painovoiman avulla helpommin sydämeen kun taas alaraajoissa työskennellään painovoimaa vastaan. Suurin osa kapillaarin alkupäässä poistuneesta nesteestä palaa takaisin kapillaarin loppupäähän paine-eron vuoksi. Osa nesteestä (n. 10%) jää soluvälitilaan (kudosneste), josta se poistuu imujärjestelmän kautta.
Imusuonisto alkaa hiusimusuonesta (imukapillaarista), jota verhoaa endoteeli, epätäydellinen tyvikalvo ja nk. ankkurisäikeet, jotka myös fiksoivat kapillaarin ympäristöönsä. Imukapillaarit yhtyvät paksumpaan imusuoneen, prekollektoriin, joissa on lisäksi läppiä 2-3 mm:n välein, jotka antavat suunnan virtaukselle ja estävät takaisinvirtausta. Useampi prekollektrori liittyy paksumpaan imusuoneen, kollektroiin, joissa on läppien lisäksi sileää lihaskudosta (lymfangionit) joiden supistuessa imuneste kulkeutuu aktiivisesti eteenpäin kohti imusolmukkeita. Lymfangionit supistuvat levossa n. 6 – 10 x/min. mutta motoriikka voi tarpeen tullen vilkastua n. 10-kertaiseksi.
Imusolmukkeissa pysäytetään bakteerit, virukset, kuolleet solut ym. jätteet syöjäsolujen, tai spesifimmin T- ja B solujen avulla. Imusolmukkeet ovat myös valkosolujen valmistamispaikkoja. Imusolmukkeista imuneste kulkeutuu kohti kaulan laskimokulmausta kullekin alueelle ominaista reittiä pitkin. Esim. alaraajojen turvotus kulkeutuu ensiksi nivustaipeessa oleviin imusomukkeisiin (lnn. inguinalis), josta neste jatkaa matkaa suoliluun ja lannerangan imusolmukkeiden (lnn. iliacalis ja lnn. lumbalis) kautta kohti vatsan aluetta, jossa onkin hyvin runsaasti imusolmukkeita (n. 200 kpl). Tällä alueella imuneste kulkeutuu Cisterna chyli –nimiseen pussiin, johon myös laskee suolistosta tuleva kuorma rasvalasteineen.
Imuneste kulkee selkärangan lähellä Ductus thoracicus nimistä n. 2-5 mm:n paksuista runkoa pitkin kohti kaulan lähellä olevaa laskimokulmausta. Kaulan ja yläraajan laskimoiden (V. Jugularis int. ja V. Subclavia) muodostamassa laskimokulmauksessa imuneste kulkeutuu puhdistettuna takaisin verenkiertoon.
Jokaisella kehon osalla on oma alueensa jonne kudosnestettä kuljetetaan. Esim. vartalon yläneljänneksen alueella nestettä kuljetetaan kohti kainalon imusolmukkeita, kun taas vartalon alaosissa (alimman kylkiluun alapuolelta) neste kulkeutuu kohti nivustaipeen imusolmukkeita. Näitä kehon osia rajaavia alueita voidaan kutsua vedenjakajiksi. Vedenjakajat voidaan määritellä imusuoniköyhäksi alueeksi, joka jakaa imunestevirtauksen kahteen suuntaan. Vedenjakajat ovat olemassa kollektoritasolla. Kapillaariverkostoa vedenjakajat eivät koske. Vedenjakajien erottamilla lohkojen välillä on myös olemassa yhteyksiä (anastomooseja), jotka yhdistävät kehon alueet lohkot, että esim. turvonneen alueen lohkosta lymfakuormaa voi kulkeutua myös toiseen lohkoon. Tätä voidaan hyödyntää lymfaterapiassa esim. niin, että käsittelyssä käytetään korostetusti aikaa anastomoosialueen käsittelyyn. Esim. vartalon yläneljänneksessä anastomoosialueita on rintalastan ja lapojen kohdalla.
Soluvälitila ja aineenvaihdunta
Aineenvaihdunta kapillaarin ja solun välillä tapahtuu pääasiassa diffuusion avulla. Osa nesteestä ja pienimolekyylisistä aineista tihkuu soluvälitilaan myös hiusverisuonessa olevan verenpaineen ansiosta (ultrafiltraatio). Mikäli kapillaariverenpaine kohoaa, ulrtafiltraatio lisääntyy. Kudoksessa oleva paine muodostaa vastapaineen ultrafiltraatiolle, mitä voidaan vähentää kompressioterapian avulla. Lisäksi veressä olevat valkuaisaineet (plasmaproteiinit) aiheuttavat imua (kolloidosmoottinen paine), joka on tärkeä nesteen siirtymistä säätelevä tekijä. Aineiden kulkeutuminen soluvälitilasta solun sisään ja takaisin tapahtuu erilaisilla mekanismeilla joita ovat passiivinen diffuusio, fasiloitunut- ja aktiivinen kuljetus sekä kuljetusrakkulat. Aineenvaihduntaa sääteleviä tekijöitä on lukuisia. Soluvälitilassa oleva lymfalasti voi sisältää veden lisäksi valkuaisaineita, joita tulee verenkierrosta tai kehon omista valkuaisaineista (mm. rikkoontuneet solut, solun rakentumiseen vaadittavat valkuaisaineet), tai vierasperäisistä valkuaisaineista kuten rokotteista, joiden täytyy kulkea ensiksi imujärjestelmän kautta tullakseen koko kehon käyttöön. Kuljetettava solulasti sisältää mm. tulehdussoluja, bakteereja ja syöpäsoluja. Myös osa ravinnosta saatavista rasvoista siirtyy elimistöön imujärjestelmän kautta.
Turvotuksen syitä
Turvotus on seurausta imusuoniston vajaatoiminnasta kuljetettavaan kuormaan nähden. Ongelmana saattaa olla esim. normaali imusuonisto mutta liian suuri lymfakuorma tai alentunut imusuonten kuljetuskapasiteetti vaikka kuljetettava kuorma olisikin normaali. Normaalissa tapauksessa imusuonistolla on reserviä vastata lisääntyneeseen lymfakuormaan, mutta monet tekijät alentavat tätä kapasiteettia. Imusuoniston mekaanisesta vajaatoiminnasta johtuva valkuaisainerikas turvotus, eli lymfaödeema, voi syntyä mikäli kuljetuskapasiteetti on laskenut minuuttivolyymin alle esim. synnynnäisen kehityshäiriön, trauman tai syöpään liittyvän kasvaimen, leikkauksen ja sädehoidon seurauksena.
- Imujärjestelmä voi olla terve, mutta imujärjestelmän toiminta ei tehostettunakaan riitä vastaamaan lisääntyneeseen lymfakuormaan. Taustalla olevia turvotusta aiheuttavia tekijöitä ovat esim: Tulehdusreaktio (verisuonen läpäisevyys kasvaa), asento (turvonnut raaja sydämen alapuolella), liikuntaa liikaa (verekkyys lisääntyy) tai liian vähän (lihaspumppumekanismi pois käytöstä), korkea lämpötila (verekkyys lisääntyy), kiristävät vaatteet (laskimopaluu häiriintyy), ravinto (ylipaino, suola), lääkitys (kortisoni).
- Imujärjestelmä voi olla terve, mutta verenkiertojärjestelmä pettää. Syynä voi olla sydämen vajaatoiminta, minkä seurauksena kapillaariverenpaine nousee. Sydämen vaikea vajaatoiminta on vasta-aihe lymfaterapian toteuttamiselle. Laskimot laajentuessaan aiheuttaa läppien vuotamista, minkä seurauksena kapillaariverenpaine nousee. Tämä lisää ultrafiltraatiota ja edelleen turvotuksen muodostumista. Laskimoiden laajeneminen voi aluksi olla tilapäistä, mutta pitkään kestäessään alkaa tulla rakenteellisia muutoksia. Ongelmaa voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa kompressiolla (esim. tukisukilla). Läppävajaus voi muodostua myös imusuoniin.
- Imujärjestelmässä on mekaaninen toiminnanvajaus, minkä vuoksi kuljetuskapasiteetti on laskenut. Syinä mm. imusuoniston synnynnäiset- tai kehityshäiriöt (esim. suonten lukumäärä on alhainen tai osasta imusuonia voi puuttua läpät), leikkaukset, vammat, sädehoito, imusolmukkeiden poisto, imusuonta painava kasvain, kiinnikkeet, lymfangionin spasmi (jatkuva supistus).
Myös munuaissairaudet, lääkkeet, hormonaaliset tekijät ja tietyt sairaudet voivat vaikuttaa turvotuksen syntyyn.
Turvotuksen ongelmia:
Lisääntynyt turvotus soluvälitilassa pidentää solun ja kapillaariverisuonen välistä etäisyyttä, mikä heikentää aineenvaihduntaa. Solun hapen- ja ravinnonsaannin sekä kuona-aineiden poiston heikentyessä myös paraneminen on huonompaa. Hapen puute voi johtaa kudoksen kuolemaankin (nekroosiin). Turvotuksen seurauksena rasvakudoksen määrä lisääntyy. Valkuaisaineiden kerääntyminen soluvälitilaan lisää sidekudosta tuottavien fibroblastien aktiivisuutta, minkä seurauksena kovettuneen, fibroottisen kudoksen määrä lisääntyy. Seurauksena mm. kiinnikemuodostus, joka heikentää kudosten mekaanista toimintaa. Monissa ylirasitusvammoissa (erityisesti jännetupentulehduksissa) turvotuksen/plasmaproteiinien kerääntymisellä onkin hyvin merkittävä rooli ongelman kehittymisessä, aiheuttajasta riippumatta. Turvotus myös lisää infektioriskiä koska iholla olevien puolustusmekanismiin kuuluvien solujen toiminta häiriintyy. Runsas turvotus aiheuttaa kipua, minkä estää liikeharjoittelua vähentäen nivel-liikkuvuutta ja inaktivoi lihasta johtaen lihasvoiman menetykseen ja lihaspumppumekansimin heikentymiseen. Lisäksi turvotus aiheuttaa spasmin (jatkuvan supistumistilan) sileään lihaskudokseen (lymfangionit) jolloin myös turvotuksen kuljetus heikkenee. Lymfaödeeman aiheuttamia ongelmia ovat myös sieni-infektiot ja ruusu (erysipelas), joka on streptokokin aiheuttama, lymfasuonia pitkin etenevä tulehdus.
Lymfahoidon kokonaisuus
Lymfahoidon kokonaisuus (LYKO) on Suomen lymfahoito ry:n käyttämä termi kuvaamaan lymfaterapian hoitokokonaisuutta. LYKO sisältää tutkimisen, manuaalisen lymfahieronnan ja kompression lisäksi mm. kotihoito-ohjeet turvotuksen estämiseen ja ihonhoitoon liittyen.
Manuaalinen Lymfaterapia
Imusolmukkeet eivät omaa aktiivista kuljetusmekanismia, minkä vuoksi lymfahieronta aloitetaan aiheuttamalla manuaalisesti painetta imusolmukkeissa, joihin neste halutaan kuljettaa. Lymfahieronnassa käsittely aloitetaan aina tyviosasta ja edetään kohti turvotusaluetta. Ensiksi suoni on siis tyhjennettävä, jotta sinne saadaan lisää nestettä. Käsittelyyn liittyy usein nk. esikäsittelyt, jotka ovat yläraajojen osalta kaula ja alaraajojen kyseessä ollen vatsa. Näiden käsittelyjen on huomattu tehostavan nesteen kuljetusta. Itse käsittely on yleisimmin laajoilla otteilla tapahtuvaa pumppaavaa “ihon liikuttelua”, koska pinnalliset imusuonet sijaitsevat ihon ja lihaskalvojen välissä. Muokkaavassa hieronnassa käytettävää voimakkuutta pyritään välttämään, koska kyseinen käsittely saattaa aiheuttaa spasmin sileään lihaskudokseen tai lisätä verekkyyttä, mikä edesauttaa turvotuksen syntymistä. Lymfahierontaan käytettävä aika on usein melko pitkä (esim. 1 tunti), mutta tulos on lähes aina konkreettisesti todettavissa hoidon jälkeen. Manuaalisen lymfahieronnan vaikutukset:
- Manuaalinen lymfahieronta liikuttaa ankkurisäikeitä, mikä aiheuttaa nesteen siirtymistä imukapillaareihin.
- Lymfangionimotoriikka paranee. Vaikutus pysyy yllä n. 4h käsittelyn jälkeen.
- Nestekuorma siirtyy soluvälitilassa, minkä seurauksena useampi imusuonikapillaari osallistuu turvotuksen poistamiseen.
- Manuaalinen lymfahieronta aktivoi uusien imusuoniyhteyksien muodostusta.
Kompressioterapia
LYKO-terapian alussa raajojen kompressio suoritetaan sidoksin, joissa käytetään pehmustetta ja elastista, lymfaterapiaan tarkoitettua sidosta. Kun hoitotavoite on saavutettu lymfahieronnalla ja sidoksilla, voidaan tilata mittatilaustyönä tehty kompressiohiha tai sukka. Hyvän sidoksen ominaisuudet: Sidos on oltava tarpeeksi tiukka, mutta ei liian tiukka aiheuttaakseen verenkiertohäiriöitä. Paineen on vähennyttävä kärjestä kohti tyveä. Sidoksen on mahdollistettava nivelen kohtuullinen liike, koska liikeharjoittelu on erittäin tärkeää turvotuksen hoidossa. Sidoksen on oltava tasainen eikä paikallisia painaumia saa esiintyä. Kompressioterapian vaikutukset:
- Soluvälitilan paine kasvaa jolloin ultrafiltraatio vähenee.
- Laskimo- ja imusuonten halkaisija pienenee. Tämä korjaa läppien vajaatoimintaa, tehostaa laskimo- ja imusuonen virtausta sekä estää trombien muodostuta.
- Lihaspumpputoiminta tehostuu
- Takaisinvirtaus raajassa estyy
- Paikallisen turvotuksen pinta-ala kasvaa, jolloin useampi imukapillaari osallistuu turvotuksen poistoon.
- Kompressiolla voidaan rikkoa fibroottista kudosta sidoksen alle laitettujen vaahtomuoviliuskojen avulla.
KELA
KELA:lta on mahdollisuus saada korvausta lääkärin määräämästä lymfaterapiasta, kun kyseessä on:
- Rintasyöpäleikkaus tai muu laaja kirurginen toimenpide
- Sädehoito kainaloon, nivustaipeeseen tai lantioon
- Ruusu (erysipelas)
- Synnynnäinen imusuoniston kehityshäiriö
Lähteitä ja linkkejä
- Hiltunen E., Holmberg P., Kaikkonen M. ym. Galenos: Ihmiselimistö kohtaa ympäristön 6. 2005
- Väisänen T., Fysioterapia 6/05: Lymfaödeema on krooninen ja etenevä sairaus
- Földi M., Földi E., Kubik S. 2005: Lehrbuch der Lymphologie
- Appelqvist S. 2013 Juoksija-lehti 8, s. 56-59: Jalat turvoksissa?
- Wikipedia
- Suomen Lymfahoito ry
- Lymph Notes.com
- Feldbergklinik Dr. Asdonk
- Földiklinik Hinterzarten
- Lympho-Opt.de
- Lymphnetzwerk