Moni aktiiviliikkuja tuskailee kroonisen takareisikivun kanssa. Hamstring-syndrooman esiintyvyys huomioiden netistä löytyy yllättävän vähän tietoa sen hoidosta, eikä esim. leikkauksesta toipumisesta nopeasti ”googlettamalla” juuri ollenkaan. Vähän aikaa sitten tehdystä takareisileikkauksesta palautuessa on hyvää aikaa kirjoittaa tarinaa omasta tapauksesta, josta toivon mukaan irtoaa vinkkejä muille vaivasta kärsiville. Kertomus ei sisällä mitään dramatiikkaa, mutta saattaa avata takareisivaivojen ongelmakenttää ainakin aiheeseen vähemmän perehtyneelle.
1990
Liikunnanohjauksen peruskurssi Kuortaneen Urheiluopistolla vuonna 1990: Kurssi sisältää liikuntaa useita tunteja päivässä. Lisäksi omat treenit ja vapaa aikana sitä, mitä opistolla voi parhaiten harrastaa, eli liikuntaa. Aamulla ei aina ollut vetreimmillään ja kun on jäykkä sidekudostyyppi (liikkuvuus huono) niin aamulla ei EHKÄ kannata lähteä kylmiltään juoksemaan aitoja. Jos eteentaivutukseltaan sormet yltävät hädin tuskin polven alapuolelle, voi aidan ylittäminen olla suorituksena suorastaan ”eläimellinen” ja pitäisi ainakin liikkuvuudeltaan huonojen osalta lailla kieltää. Jotain hyvin pientä repeämää syntyi koska reisi oli pari päivää arka. Tuo aidan ylitys oli lähtölaukaus n. 25v. kestäneelle takareisivaivalle.
1990 – 2003
Jonnekin 2003 tienoille ongelmat olivat yleisen mittapuun mukaan suhteellisen pieniä ja ilmenivät lähinnä reiden kroonisena kireytenä ja toisinaan myös kipuna. Kireyteen on aina tepsinyt kova hieronta, jonka myötä jalat ovat tuntuneet hyvältä yleensä pari kuukautta. Opiskelijana hieronnoista yritti kuitenkin tinkiä ja niinä kertoina kun hieronnasta vierähti useampi kuukausi, reiden kireyden tunne lisääntyi ja mukaan alkoi vähitellen tulla enemmän kipua.
Kireyttä/kipua edesauttoi joukko erilaisia syitä. Keskivartalon tukilihakset eivät olleet kunnossa, minkä vuoksi takareidet kompensoivat ja tulivat yliaktiivisiksi ja kireäksi (liikekontrollihäiriöiden vaikutuksesta takareisiin hyvä blogikirjoitus OMT-fysioterapeutti Kari Niemen sivuilla). 100 – 800m:n juoksun vaatimuksiin nähden iso pakaralihas oli myös liian heikko. Lisäksi omaan pitkähkön askeleen, joka lisää takareisien kuormitusta. Toisaalta kun juoksunopeuden määrää askelpituus ja askeltiheys, ei kovin mielellään tietoisesti lähde askelta lyhentämään kun askelfrekvenssin lisääminenkään ei ole mikään maailman helpoin asia. Ehkä parempi lantion hallinta olisi joka tapauksessa säästänyt takareisiä. Myös harjoittelun rytmitys oli pielessä. Muutaman vuoden aikana -90 puolen välin tienoilla kevyitä viikkoja ei juuri ollut ja harjoittelu oli liian juoksupainotteista.
2003-2004
2003 takareisi alkoi vaivata enemmän. Iso pudotus tapahtui eräällä selkäkurssilla, jossa kollega omasta suostumuksestani manipuloi (nykäisi jalasta) lonkkaa sillä seurauksella, että mukaan tuli hermosäryt. Kurssin jälkeen 270 km:n automatka piti taittaa nyrkki ”ahtereiden” alla ja pysähtyä 4 kertaa kävelemään. Myöhemmin kiropraktikko nikasautteli selkää (joskaan ei kummemmin huomioinut lantiota). Onneksi tulossa oli joidenkin viikkojen päästä MET-kurssi (lihasenergiatekniikat), jossa keskityttiin lantion virheasentojen (13kpl) tutkimiseen ja manuaaliseen korjaamiseen. Harjoitellessa virheasennon korjaamista, jossa suoliluu sijaitsee alhaalla suhteessa ristiluuhun (downslip Ilium), kollega mainitsi ”tämähän liikkuu”. Sitä ennen pubiksen manipuloinnissa (selinmakuulla maksimi isometrinen lähentäjälihasten jännitys polvet koukussa eli polvien painaminen yhteen) tuntui rusahdus. Kurssipäivän jälkeen treeneissä jalka tuntui huomattavasti paremmalta, mutta yli kuukauden aikana tilanne oli muuttunut takareiden osalta kuitenkin jo kilpajuoksun vaatimuksiin nähden liian huonoksi. Edessä oli leikkaus.
2004
Takareisi leikattiin tekniikalla, jossa viilto tehtiin poikittain pakaran alaosaan, sivulle painottuen. Bicepsin/Semitendinosuksen yhteisen jänteen kiinnityskohdasta istuinkyhmyssä katkaistiin 50 % ulkopuolelta (lateraalisesti) sillä ajatuksella, että Issiashermolle tulisi tilaa. Leikkauskertomuksessa lukee mm: ”todetaan erittäin kireä strangi, joka kulkee istuinkyhmystä alaspäin”.
Jalka tuntui parin viikon kohdalla hyvältä, kirurgi mainitsi että harvoin näkee näin hyvin parantuneita tapauksia. Nilkuttelu leikkauksen jälkeen aikaansai kuitenkin sitkeän säärilihaksen jännetupentulehduksen. Otin hoidoksi yhden kortisonipiikin jälkeen hepariinia, mutta kun tulin lääkäristä töihin, kaaduin pyörällä jäätiköllä. Otin 3 viikkoa sitten leikatulla jalalla vastaan ja se teki kipeää… Seurasi reilu turvotus (hepariini ohentaa verta), kesti monta viikkoa jolloin jalka oli liikkuvuuden osalta samassa pisteessä kun tuossa vaiheessa. Itku pitkästä ilosta.
2004-2014
Jotain reidessä repesi, mutta ajan myötä siitä tuli kuitenkin parempi kuin ennen leikkausta. 2006 tienoilla otin kolme kortisonipistosta, joista ensimmäinen tuotti melko hyvän vasteen, toinen aivan lievän, kolmas kohtalaisen. Kortisoni toi harppauksen ylöspäin ja jalka oli kolmisen vuotta melko hyvä. Myöhemmin pari kesää jäi kilpailematta takareiden kivun vuoksi. Viimeiset 10 vuotta runsas venyttely ja pehmytkudoskäsittely ovat mahdollistaneet kilpajuoksuharrastuksen, joka ei ilman näitä olisi ollut mahdollista. Nykyään on trendikästä kritisoida venyttelyä, mutta ilman staattista, pitkäkestoista (10 – 30 sek.) venyttelyä reisi olisi revähtänyt ensimmäisen kerran joskus 90-luvun puolessa välissä, eikä kilpaurheiluun olisi ollut viimeisinä vuosina minkäänlaisia edellytyksiä. Yritykset korvata staattinen venytys dynaamisella, toivat takapakkia koska kireys/oireet lisääntyivät. Parhaiten on toiminut muutama pumppaava liike, jonka jälkeen tehty staattinen ja sitä seuraava dynaaminen venyttely. Leikkauksen jälkeen takareiden lihasvoima on ollut n. 85 % toista puolta heikompi. Asentotunto vähän huonompi, minkä vuoksi loikkaharjoituksissa yhden jalan hyppyjä (kinkkoja) on ollut vaikea tehdä yhdellä jalalla koska ei tiedä tarkkaan missä asennossa jalka tulee alas.
Erinäinen määrä konsteja on kokeiltu reiden hoitamiseksi. Keskivartalon lihasvoimaan ja hallintaan liittyvä treeni on jatkuvasti lisääntynyt, mistä on ollut hyötyäkin. Kaikkein suurin vaikutus on kuitenkin ollut Graston tekniikalla. Tässä lihaksia ja sidekudoksia hierotaan ruostumattomasta teräksestä valmistetulla instrumentilla. Kireys/kipu on tuntunut erityisesti reiden keski-sisäosassa, mutta Grastonin myötä lonkan koukistusliikkuvuus parantui selvästi (parempi kuin koskaan) ja oireet keskiosissa vähentyivät. Mainittakoon, että hoidon jälkeen (alle minuutin hoito) voiman tuotto (polven koukistus reisipenkissä) oli lähes symmetrinen toiseen puoleen verrattuna ja esim. loikkaharjoituksessa kinkat sujuivat paremmin, toisin sanoen jalka oli nopeampi ja asentotunto on parempi. Tämä on johtanut myös siihen, että kisoissa alkuverryttelyn yhteydessä käyn reidet läpi Grastonilla (alle 1 min.), minkä johdosta juoksu kulkee selvästi paremmin. Valitettavaa kyllä, suurin vaikutus säilyi hoidon jälkeen vain päivän, pari. Lisäksi kipu siirtyi nopeasti ylemmäksi, lähemmäksi istuinkyhmyä ja on ollut hieman ongelmallisempi. Graston on siis tavallaan toiminut hyvin, mutta siirtänyt ongelman muualle. Myös LPG (alipainehieronta) on ollut mukana. LPG auttoi aluksi, myös liikkuvuus parani muutamien minuuttien hoidon jälkeen, mutta ajan myötä huomasin että pitkällä tähtäimellä kovatehoinen ja intensiivisesti toteutettu LPG löysää pinnallisia kudoksia liikaa (vähentää voimantuottoa) eikä auta tarpeeksi syvälle. Omalla kohdallani syvä hieronta toimii LPG:tä paremmin koska ei ole yhtä aggressiivinen pinnalle, mutta vaikuttaa syvemmälle ja aikaansaa pidemmän hoitovaikutuksen. Toisaalta LPG ja syvä hieronta toimii pelkkää hierontaa paremmin tai pelkkä LPG todella hyvin palauttavassa mielessä ja tilanteissa jolloin jalat ovat kauttaaltaan jonkin verran kireät, kuten voimaharjoituksen jälkeen tai kovemman treenijakson yhteydessä. Mielenkiintoista kyllä, paras vaikutus kaikessa yksinkertaisuudessaan on ollut sillä kun toinen seisoo kantapäällä takareisieni päällä. Käytännössä siis muutamassa kohtaa (kireiden säikeiden päällä) tuntemusten mukaan, n. 30sek-2min. Tämä on sama aika mitä yleensä käytetään myofascial release –hoidossa. Foam rollaus on auttanut jonkin verran, mutta on pinnallinen ja liian ”hellä”, koska paine tulee liian laajalle alueelle ja pehmeänä.
NFL seura Denver Broncosin pelaaja Michael Leahyn ART käsittelyssä. Kuvaaja: Eric Lars Bakke
Yksi hyvä keino tehdä jaloista treenikuntoiset, on ollut fixoida (painaa) takareisi pyöreään metallikaiteeseen (tai foam rolleriin) polvi koukussa ja lähteä ojentamaan polvea. Tämän tyyppistä hoitoa toteutetaan Active Release Techniques (ART) –hoidossa. ART:n filosofia toimisi vaivoihini hyvin, näistä etenkin hermopinteiden vapauttamiseen liittyvät hoitotekniikat jossa hermoa liu´utetaan tension kera (long tract nerve entrapments), mutta käytännössä riittävän paineen tuottaminen takareiden yläosiin on lihasmassasta ja käsien rajallisesta lukumäärästä johtuen käytännössä vaikeaa, lisäksi tekniikan toteuttajia ei täältäpäin löydy. Ennen leikkausta tavallista venyttelyä parempi tapa oli omatoiminen hieronta, jossa kävin lihaksen läpi mahdollisimman syvällä otteella.
Myös lisäravinteista yritin saada apua. Ostin mm. hevosille ja poneille tarkoitettua MSM-inkivääri jauhetta, jota söin ”tarpeeksi”. Välillä lipsahti 300kg hevoselle tarkoitettu annos. Kaupassa pyörittelin käsissäni myös Bioglucomin -purkkia jossa luki: ”kovassa valmennuksessa oleville kilpaileville ja vanhoille hevosille” (koska teksti kuulosti hyvältä), mutta sana ”rehu” sai empimään ja päädyin kuitenkin edelliseen vaihtoehtoon. Eläinlääkärin (potilaani) mukaan myös jotkut ihmiset käyttävät rahaa säästääkseen hevosille tarkoitettuja lisäravinteita. Vaiva oli kuitenkin selvästi mekaaninen, eikä mm. tulehduksen hoidosta ole ollut mainittavaa apua sen enempää tulehduskipulääkkeiden, tulehdukseen vaikuttavien lisäravinteiden kuin tulehduksen vähentämiseen tarkoitettujen laitehoitojenkaan myötä.
2015
Kilpailuihin tähtäävä juoksuharjoittelu alkoi olla jo vähän vaikeaa, huomio oli jatkuvasti jalassa ja vaati melko runsaasti työskentelyä laittaa jalka treenikuntoon. Mielenkiintoista sinänsä, jalka tuntui paremmalta jos treenasi päivittäin. Kun koulutuksen vuoksi mukana oli esim. 4 pv lepo, joka sisälsi paljon istumista, mentiin iso hyppäys alaspäin ja oireiden osalta kesti muutaman viikon palata samalle tasolle. Mukaan tuli myös radiologia. Ultraäänikuvauskurssilla olin demopotilaana reiden ultraäänikuvauksessa, jossa opettaja havaitsi lihaksen ikään kuin pursuavan lihaskalvon läpi. Ei ihme jos voimantuotto oli alentunut. Magneettikuva kertoi puolestaan seuraavaa: ”Vasemman istuinkyhmyn Hamstringjänteiden origossa on kroonisen tendinoosin niukkasignaalista paksuuntumaa, joka jänneorigosta distaalisesti jatkuu Biceps femoriksen proksimaalisen jänteen tendinoottisena paksuuntumana noin 6cm matkan. Löydös sopii Hamstringjänteiden origon ja Biceps femoriksen proksimaalisen jänteen osarepeämän jälkeiseen krooniseen arpeen”.
Varasin ajan ortopedille kortisonia ja mahdollista leikkausta ajatellen. Hän ei ollut erityisen halukas leikkaamaan ja mainitsi ettei rappeutuneelle jänteelle voida kovin paljon tehdä. Istuinkyhmyn alapuolelta jännealueella löytyi terävä kipukohta, jonne hän pisti kortisonia. Päivän – kaksi jalka oli osittain parempi, mutta nopeasti havaitsin, ettei kortisonista ole enää tässä vaiheessa ongelman poistajaksi. Kävin tapaamassa ortopedi Arvo Kukkia Seinäjoen terveystalolla. Hän mainitsi, ettei ole tämäntyyppisiä montaa leikannut, joskin niillä viidellä leikatulla lopputulos on ollut hyvä. Kukk mainitsi joskus keskustelleensa takareisivaivoista Sakari Oravan kanssa ja kertoi heillä olleen samantyyppinen näkemys mm. Issiashermon vapaan liikkuvuuden merkityksestä tämänkaltaisissa vaivoissa. Sain pienellä painostuksella Kukkin taipumaan leikkauksen kannalle. Itse luotin kyseiseen lääkäriin, koska hän on aikaisemmin leikannut vakuuttavin tuloksin molempien akillesjänteeni. Leikkausten jälkeen ei juuri lainkaan turvotusta eikä kipua, nilkan liikkuvuus täysi ja lopputulos hyvä. Pitkä viilto (faskiotomia) ylös pohkeen alaosaan (Gastrocnemiuksen lihasmassan alapuolelle) saakka, jännetupen kaltaista rakennelmaa säästävä käsittely, huolellinen kiinnikkeiden irrottelu ja verisuonten sulku kesti n. 45 min, tyypillisen vartin sijaan. Huolellinen työskentely ja hyvä lopputulos antoivat kuvan osaavasta ortopedista, jonka puoleen kääntyy mielellään myös takareiden leikkauksen osalta.
Viimeinen kisa (400m) helmikuussa. Tämän jälkeen huonoa harjoittelua (paljon lepoa), joka ei vienyt jalan tilannetta lainkaan parempaan suuntaan. Pelkästään lantion kallistus taakse ja vienti toiselle puolelle sivulle (takareiden sisäosan venytys) tuotti terävää kipua istuinkyhmyn sisäosasta alaspäin. Lenkillä pystyi käymän valmistelevien toimenpiteitten (runsas venyttely, oma hieronta, ym.) avulla, mutta kipua tuntui lähes joka askeleella ja kovempi juoksu aikaansai jälkeenpäin lepokipua. Kipu on aina tuntunut enemmän sisällä (mediaalisesti) ja kulkenut takareiden sisäosan lihaksen (Semimembranosus) kulkua noudattaen.
6.7.2015
Takareisi leikattiin selkäydinpuudutuksella. Viilto tehtiin aikaisempaa poiketen pitkittäissuunnassa, pakaran alaosista reiden puolenvälin yläpuolelle. Noin tunnin kestävässä operaatiossa havaittiin arpista kiinnikettä Issiashermon ympärillä ja Bicepsin kiinnityskohdan lähellä, joita putsattiin. Toimenpide oli hienommalta nimeltään neurolyysi/tenolyysi. Ortopedin mukaan leikkaus onnistui hyvin koska potilas säilyi hengissä. Sairaalasta pääsi kotiin hyvävointista teeskentelemällä vielä saman päivän iltana.
Leikkauksen jälkeiset päivät 1-14
Leikkausta seuranneena päivänä kipu oli yllättävän vähäistä, reisi tuntui tönkkömäiseltä koska alue oli jonkin verran turvoksissa, mutta kävely onnistui kuitenkin ilman keppejä. Turvotuksen vähentämiseksi jonkin verran varovaista kävelyä ja tulehduskipulääke muutamaksi päiväksi. Paranemisen stimuloinnin maksimointi nukkumalla paljon ja ottamalla illalla suuren annoksen arginiinia tyhjään vatsaan (mm. lysiini toimii arginiinin vastavaikuttaja), jotta kasvuhormonituotanto olisi mahdollisimman tehokasta. Päivästä 3 alkaen LPG alipainehierontahoito sykkivällä imulla haava-alueen ulkopuolella turvotuksen minimoimiseksi silloin tällöin. Tuntemusten mukaan kävelyn lisäämistä, päivittäin muutamaan otteeseen hyvin kevyitä muutaman sekunnin ”venytyksiä” ja issiashermon liu´utuksia. Jo muutaman päivän jälkeen reisi tuntui leikkausta edeltävään aikaan verrattuna paremmalta. Samanlaista kroonista kireyden tunnetta ei ollut. Päivänä 4 selinmakuulla polvi suorana tehtyä lonkan koukistusta n. 40 astetta, jossa kireys ja kipu tulivat vastaan (tikit ja haavateippi?). 6 päivän kohdalla aikaisemmin kipua helpoiten tuottava liike (takareisien sisäosan venytys) ei tuottanut kipua. 10 päivän kohdalla 3km kävelylenkki hivenen normaalia lyhyemmällä askeleella kivuttomasti. Kävelyssä edelleen pientä ontumista varomisesta johtuen, tikit tuntuivat jonkin verran ärsyttävän. Jonkin verran voimattomuuden ja jalan hallinnan puutteen tuntua, mikä kuuluu asiaan. Istuminen lyhyitä aikoja (kevennettynä) onnistui välittömästi leikkauksen jälkeen, mutta pitempään istuminen tuntuu ärsyttävän aluetta. Lisäksi istuessa takareiteen tulee painetta, etenkin aamulla.
2vko leikkauksen jälkeen
Tikit pois kahden viikon kohdalla. Välittömästi tikkien ja päällä olevan haavateipin poisoton jälkeen jalka liikkui paremmin. Mukaan Diadynaamiset virrat tulehduksen/turvotuksen/kivun lievittämiseksi ja terapeuttinen ultraääni joustavuuden lisääntymiseksi. Salilla punttitreeniä muille kuin takareidelle. Fillari olisi muuten ok, mutta istuminen tuntui lievästi ärsyttävän, siksi cross trainer.
3vko leikkauksen jälkeen
Vesijuoksu 3vko kohdalla, mutta lähinnä fiilistellen koska paraneminen on vasta aluillaan. Reisi tuntuu hieman erilaiselta, kun istuisi jonkin klöntin päällä. Suoran jalan nostossa liikkuvuus on palautunut yllättävän hitaasti, jonkin verran lihasheikkouden tunnetta ja hieman asentotunnon vaikeutta, jotka edelleenkin kuuluvat asiaan.
4vko leikkauksen jälkeen
Liikkuvuus alkaa lähennellä normaalia, mutta vielä kireyden tunnetta, etenkin istuinkyhmyn alapuolella. Takareiden isometrinen jännitys tuottaa n. 50 % siitä kivusta mitä se oli ennen leikkausta. Hidas hölkkä sujui lähes kivutta (4km ensimmäisen lenkin pituutena fysiologisesti järjetöntä, mutta psykoterapian kannalta ok).
5vko leikkauksen jälkeen
Liikkuvuus lähellä normaalia. Lisääntyneen liikelaajuuden myötä vanha kipu (kireä juoste istuinkyhmystä alaspäin) on tullut esille, mutta kävely normaalilla vauhdilla ei tuota kipua. Hölkkä normaalilla vauhdilla tuottaa jonkinlaisia tuntemuksia, mutta ei varsinaista kipua. Isometrisessä jännityksessä kipu 30 % vähäisempää kuin ennen leikkausta. Venyttäessä jalkaa vanha kivulias kireys (rautalankamainen tunne) tulee esille, mutta venyttäessä jonkin verran pitemmälle kuin ennen leikkausta. Istuminen tuntuu yhä vähän epämiellyttävältä.
Tällä hetkellä voi lähes varmuudella sanoa leikkauksen olleen hyödyllinen, etenkin koska hölkkävauhdissa kipu on vähäisempää vaikka jalka on vielä paranemisvaiheessa. Kilpajuoksua ajatellen jalka saisi olla parempi. Tulevat kuukaudet näyttävät tuleeko jalasta lenkkeilyjalka vai vieläkö sillä juostaan piikkarit jalassa.
POHDINTAA…
Leikkaus krooniseen takareisivaivaan liikuntaa harrastavalla saattaa olla hyvä vaihtoehto jos muut konstit on kokeiltu ja diagnostiikassa on poissuljettu mm. selän ja lonkan alueen ongelmat, jotka saattavat tuoda kipua takareiteen. Leikkausta ennen huomioitavia asioita ovat ainakin harjoittelu (tyyppi, ohjelmointi), liikeketjun (erityisesti lantio) virheasennot ja hallinta, pehmytkudoskäsittelyt ja kortisoni. Vaivan aiheuttajana voivat olla myös epätyypilliset syyt. Äskettäin kuulin tapauksesta, jossa Hamstring syndroomaa muistuttavan takareisikivun syyksi paljastui huono sisäilma. Työpaikalla 9/10 sai erityyppisiä oireita, joihin liittyivät hengitysteiden ongelmien lisäksi mm. olkapään tulehdukset ym.
Jotkut alan ihmiset jopa pilkkaavat ”tulen sammuttajia”, mutta mielestäni jos talo palaa, kannattaa ensin katsoa josko tulta saisi sammutettua ja sen jälkeen miettiä miksi se syttyi. Jos taustalla on revähdys tai vaiva on toistuvien mikrorepeämien myötä krooninen, oireiden aiheuttajana saattaa olla arpikudos, kiinnikkeet ja paksuuntuneet lihaskalvot. Tällöin ongelma ei välttämättä korjaannu liikekontrollin harjoittelun avulla, vaan todennäköisesti tämän lisäksi kannattaa mukaan ottaa pehmytkudoskäsittelyjä. Näitä on useita ja ne vaikuttavat jonkin verran eri tavoin. Itse olen hyötynyt kovasta hieronnasta, LPG alipainehieronnasta, Graston tekniikasta, liikkeen avulla suoritetusta käsittelystä (ART) ja myofascial release hoidosta. Kortisonista voi olla huomattava hyöty, mutta tämä riippuu kokemukseni mukaan myös pistopaikasta, ajankohdasta ja pistosten määrästä. Huono loppuverryttely ja istuminen on huonontanut tilannetta, nopeat toistot (esim. 4 x 60m melko kovaa) harjoituksen jälkeen ovat estäneet jalkoja menemästä enemmän jumiin.
Paksuuntunut jänne näkyy magneettikuvassa vaaleana keskellä
Radiologian osalta magneettikuvaus on tarkka osoittamaan mm. lihas-jänneyksikön repeämän tai rappeutuman, mutta ei kerro mitään kudoksen toiminnasta. Ultraäänianturilla painaminen (sonopalpaatio) ja lihaksen supistaminen antaa tietoa myös kudoksen ominaisuudesta ja rakenteiden keskinäisestä liukumisesta (tai sen puutteesta). Siksi dynaaminen ultraäänitutkimus voi tuoda diagnostiikkaan lisävaloa, magneettikuvausta täydentäen. Diagnostiikassa ei kannata aliarvioida manuaalista terapiaa, jossa liikkeellä aiheutettua rakenteiden keskinäistä liukumista (tai sen puutetta) arvioidaan käsillä. Väitän, että kudosrakenteiden keskinäisen liukumisen ongelmat (kiinnikkeet) ovat monissa TULE-vaivoissa suuremmassa osassa oireiden aiheuttajana kuin yleisesti ajatellaan.
Leikkauksen osalta ei ole huono ajatus konsultoida vähintään kahta ortopedia. Näkemykset, kokemukset ja tulokset kyseisestä leikkauksesta voivat poiketa. Leikkausta voidaan arvostella siksi, että se tuottaa elimistöön pehmytkudosvamman, joka aiheuttaa arpea. Mutta jos leikkauksella pystytään korjaamaan ongelmia enemmän kuin aiheuttamaan niitä, ollaan plussan puolella. Toki leikkaukseen sisältyy aina riskejä. Esim. itse hoidan tällä hetkellä potilasta jolla hermo on vaurioitunut väärään kohtaan menneen selkäydinpuudutuksen vuoksi. Leikkauskomplikaatioista yleisimpiä ovat haavan sulkeutumiseen liittyvät ongelmat. Tältä osin takareisi on suhteellisen kiitollinen leikkauskohde, koska alue ei ole esim. akillesjänteeseen verrattuna yhtä taipuisa eikä sijaitse alhaalla johon nesteet pakkautuvat häiriten aineenvaihduntaa ja edelleen haavan paranemista. Leikkausajankohdaksi kannattaa valita ”mätäkuun” (heinä-elo) ulkopuolinen aika, jolloin infektioriski on jonkin verran pienempi. Heinäkuussa talon vakituinen narkkari eli anestesialääkäri saattaa olla kesälaitumella, jolloin häntä voi tuurata vastavalmistunut nukkumatti. Myös leikkaukseen kannattaa valmistautua, vuoden kovinta jalkatreeniä ei kannata tehdä leikkausta edeltävänä päivänä. Jos leikkauksen jälkeinen kuntoutus on retuperällä, lopputulos saattaa hyvinkin olla epäoptimaalinen. Oleellista on laatia aikataulu milloin tekee mitäkin mutta noudattaa suunnitelmaa tuntemusten ehdoilla.
Seminaarissa käytetty (Orava ym) hyvä tietopaketti Hamstring syndroomasta powerpoint muodossa täällä: